Sininen hetki on tuo lumottu, ajaton hetki valon ja pimeän rajalla. Silloin ei ole varjoja, taivas ja maa sulautuvat toisiinsa, valo on sinistä. Talvella sinisen syvyys korostuu lumen heijastuksessa. Kaamos näyttää kauneutensa, lumoaa sen, joka pysähtyy katsomaan.
Sinisen syvyys saa kaikupohjan sielussani.
Jeesus
tuli maan päälle, hän astui askeleensa pölyisillä teillä ja kivisillä poluilla. Hän toi taivaan ja Jumalan läsnäolon varjoihimme ja eksymisiimme. Enää ei ole
mitään paikkaa, missä Jumala ei olisi. Kuoleman hetkenkin Jeesus on käynyt läpi, hän lupasi mennä edeltämme ja kerran noutaa meidät luokseen.
Taivaan portti ei enää ole kiinni. Se on raollaan, sieltä kajastaa ristinmuotoinen valo meidän pimeyteemme. Elämässä on hetkiä, kun on tartuttava tilaisuuteen, astuttava portista uuteen. Jumala avaa tänäkin jouluna eteemme toivon portin. Ahtaasta tilasta Hän avaa oven avaraan armoon. Siinä ei ole seiniä eikä pohjaa, on vain ääretön syli, Jumalan armo.
Oman
kaamokseni keskellä muistan, että Jeesus on ensin tullut luokseni ja rakastanut sanoillaan: Minun rauhani minä
annan teille, en sellaista rauhaa, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää
vaipuko epätoivoon. (Joh.14:27) Jeesus on maailman valo. Hän sanoo: joka minua seuraa, ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo. (Joh. 8:12) Tärkeintä on elämän valo. Jeesus on valoni, hän on rohkeuteni, hän on voimani.
Sinisessä hetkessä, missä ei ole varjoa ja taivaan ja maan raja on kadonnut, voin hetken irtautua ajasta ja paikasta ja avautua Pyhälle. Jumala on lähempänä
kuin ymmärrän, hän kantaa minua sylissään eikä hellitä otettaan. Niin kauan,
että kykenen taas omille jaloilleni ja olen valmis jatkamaan matkaa.
”Minä
kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään – näin sanoo Herra Jumala. Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon
murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta.” Hes 34:15-16
Jeesus, sinä näet meidät kaamoksen väsyttämät, valoa kaipaavat sielut. Sinä olet Valo, jota pimeys ei ole saanut valtaansa. Jumalan kiitos.
Kaisa