Menu

Rukousten ajaton voima

     23.11.2017 | ajankohtaista

Astuin tupaan, leivinuunin lämpö tervehti tulijaa ja monta kädenpuristusta, avointa katsetta. Minut, tuntemattoman, ottivat vastaan kuin vanhan ystävän. Seuraväki koostui kyläläisistä, naapurustosta ja suvun perheistä, oltiin suvun emätilalla, josta oli lohkottu pienempiä tiloja. Oltiin Parikkalan herätyksen juurilla, joka on samaa paikallisen Uukuniemen herätyksen kanssa. Koti ja tienoo huokuu rauhaa; kuin olisi astunut toiseen maailmaan. Rauha lepäsi ihmisten eleissä ja katseissa, virrenveisuussa, talon hirsissä ja lattialankuissa.

Kuulin, että täällä on paljon rukoiltu, köyhyys ja kurjuus on ollut totta, Simpelejärveä kuivatettiin aikoinaan, niin saatiin lisää peltoalaa ja toimeentuloa. Sitä on muukalaisen vaikea selittää kokemustaan, mutta jokin murtaa ja avaa sydämen, ja täyttää. Veisaamme ”Jo täällä armon ajassa Jumalan valtakunnassa autuudestani iloitsen anteeksi synnit uskoen, anteeksi synnit uskoen.”VK343:3

Esirukous kantaa näitä ihmisiä ja he rukoilevat vuorostaan: kylän lähetyspiiri täytti juuri 100 vuotta. He kantavat toisiaan ja kaukaisia lähimmäisiä. Minut ympäröi Pyhän Hengen rakkaus, ymmärrän rukouksen voiman ja ajattomuuden. Kaikki rukoukset näillä tienoilla ovat yhä läsnä ajattomana pohjavirtana kantamassa ja tuomassa Jumalan läsnäolon näihin koteihin. Rukoukset liittävät eri sukupolvet yhteen, ja menneiden polvien rakkaus ja huolenpito kurottuu rukouksina tähän aikaan.

Olen itse esirukousten lapsi, mummoni rukoukset, sodassa -41 kaatuneen vaarin rukoukset, vanhempieni ja kummieni rukoukset ovat Jumalan sydämellä. Työssäni koen välillä konkreettisesti, miten minut nostetaan esirukousten käsivarsille – enkä liioittele, jos väitän, että ilman rukousta tästä työstämme ei tulisi mitään. Rukous murtaa aikarajat, estää pahuuden voimia toimimasta, valloittaa tilaa Pyhän Hengen työlle, luo maaperää Jumalan valtakunnan kasvulle.

Mietin isänmaatamme, sen menneitä sukupolvia ja näitä kasvavia nuoria ja lapsia. Vielä täällä rukoillaan, mutta surullisena kuuntelen, miten pala palalta murenee kristillisyyden pohja kasvatukselta kouluissa, päivähoidossa ja kodeissa. Iltarukous on aarre, jonka lapsena oppinut taitaa vanhanakin ja löytää rukouksen tien. Rukous ei ole loruja tai hyviä sanoja peräkkäin, rukous on yhteyttä Jumalaan ja sydämen puhetta. Rukoilen, että tämän ajan lapset ja nuoret eivät jäisi ilman uskon siementä, ilman esirukousta, ilman iltarukousta. Vielä isovanhempien rukoukset kantavat, mutta kuka jatkaa heidän jättämäänsä tehtävää?

Kaisa