Koulussa kanttori piti meille musiikintuntia ja laulatti virsiä. Mieleeni jäi hänen sanansa: Laula, laula varsinkin kun on paha olla, ja laula virsiä, se auttaa. Olen testannut tämän masennuslääkkeen ja voin suositella: Laula! Se tekee hyvää sydämelle. Joka laulaa, rukoilee kahdesti, sanoi kirkkoisä Augustinus.
Aina ei laulata, sydän on käpertynyt kiinni, on vaikenemisen ja hiljaisten päivien aika. Silloin syntyvät elämän pohjasävelet. Pinnalta katsoen ei tapahdu mitään. Silloin kypsyy uusi laulu, hiljaisuudessa, itsensä kohtaamisessa. Ja Jumalan. Vähitellen katse kääntyy ulospäin, on aika avautua, päästää ilmoille se, mikä on hiljaisina päivinä löytynyt. Herran teot ovat ihmeellisiä, myös minun elämäni perspektiivissä – hänen oikea kätensä, hänen oma Poikansa on tuonut voiton myös minun osakseni tähän päivään ja hetkeen.
Välillä tuntee vaikeuksien keskellä hukanneensa myös uskon, mutta yhä uudestaan tuo Voittajan käsi, jossa on haavat puolestamme, ojentuu nostamaan ja kantamaan. Hänen rakkautensa alla herää uusi laulu, kiitos ja ylistyslaulu – Herra on voittanut minut puolelleen, rakastan Häntä. Sitoudun Häneen myös tänään. Hän on sitoutunut Pyhän Henkensä kautta minuun ja sinuun.
Mieleeni nousee kuva valtavasta vaeltavasta ihmisjoukosta, joka laulaa läpi vuosisatojen. Tahdon kuulua tuohon joukkoon, liittää ääneni ja sydämeni laulujen virtaan.
Kaisa