Naiset juttelivat hiljaa aamuhämärissä: Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven pois?
He olivat surussaan yhdessä, he eivät voineet jäädä kotiin, vaan heti sapatin jälkeen halusivat haudalle. He elivät suruaan toimimalla, ja heitä yhdisti rakkaus Jeesukseen. Siihen, mitä haudalla tapahtui, he eivät olleet varautuneet.
Kivi oli vieritetty sivuun ja auringon ensi säteet viittoivat tietä hautaan, jonka valaisi toisenlainen kirkkaus sisältä päin. Tie oli auki, turhaan he olivat olleet huolissaan. Se, mikä heille oli mahdotonta, olikin jo tehty heidän puolestaan.
Ennen aamua - ennen kuin pimeys puhkeaa - sanomme: minun voimani eivät riitä. Tämä on liikaa, tätä minä en enää kestä. Kivi on liian suuri. Mutta matka on kuljettava – surun kynnykselle asti. Perillä, siinä missä piti olla umpikuja, kivi onkin poissa. Tie on auki, jonnekin uuteen, Jumalan luomaan, Jumalan kanssa.
Mitä se merkitsee, että Kristus on ylösnoussut? Että kuolema on kohdannut väkevämpänsä. Ja ettei enää ole mitään paikkaa, missä Kristus ei olisi kanssani. Kärsimyksen ja kuolemankin hän jakaa kanssani. Hän sanoo Ilmestyskirjassa: Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Ilm.1:18
Siunattua ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä
Kaisa